Vappu 2011
Vanhankirkon hautausmaalla puhui Veikko Jalo ja Kanta-
Loimaan hautausmaalla Hannu Peltonen.
Hannu Peltosen puhe 1.5.2011 Kanta-Loimaan hautausmaalla.
HYVÄT TOVERIT !
Hyvää huomenta! ja
Hyvää suomalaisen työn päivää teille sekä kansainvälistä juhlapäivää!
Työväenliikkeen perinteenä on ollut käydä Vappupäivän aamuvarhaisella vuonna 1918 kaatuneiden tovereiden muistomerkillä ja näin kunnioittaen heidän työtään , kun he ryhtyivät oikeuksiaan ajamaan sekä puolustamaan! Tällä perinteikkäisellä muistomerkillä on hyvä pysähtyä perusasioihin.
Erityisesti vappuna ay-liike vaatii, odottaa ja esittää tulevaisuuden ratkaisuja ja vaihtoehtoja paremman maapallon ja paremman Suomen rakentamiseksi. Siihen meillä on oikeus ja osin velvollisuuskin koska palkansaajat kantavat aina työllään suurimman taakan ja vastuun yhteiskunnastamme. Siksi on on oikeutettua vaatia tekoja eli sopimuksia ja niihin pitää myös sitoutua.
Mitä me vaadimme?
Me vaadimme työtä ja toimeentuloa - kaikille kykynsä mukaan.
Me vaadimme työn tuloksien oikeudenmukaista jakoa ja
me vaadimme kaikille työntekijöille aitoa mahdollisuutta vaikuttaa työpaikkansa kuin myös koko yhteiskunnan asioihin.
Nämä ovat vanhoja vaatimuksia, mutta erityisen ajankohtaisia juuri nyt!
Toverimme jotka lepäävät täällä oli heillä myös omat aikakautensa ihanteet ja vaatimukset. Vaatimuksistaan he ovat joutuneet maksamaan kovan hinnan.
Vielä tänä päivänä ei ole selvää miten historiankirja kirjoitetaan 1918 tapahtumista. Asioita on tutkittu mutta on vielä osa mitä ei ole tutkittu.
Annetaan täällä lepääville tovereille se kunnia mikä heille kuuluu. He tekivät työtä ja rakensivat tätä maata, mutta nälkä ajoi heidät liian ahtaalle. Unohdettiin, että ihmisillä on velvollisuuksien ohella myös oikeuksia. Se johti lopulta yhteentörmäykseen ja erittäin veriseen jälkiselvitykseen.
Vuoden 1918 jälkeen syntyi kiihkeä keskustelu unohtamisesta ja muistamisesta. Kuka sai muistaa ja kenen piti unohtaa, mitä ja miten piti unohtaa?
Porvariston edustajat yritti pakkokeinoin saada kansalaiset unohtamaan ”ikävät asiat” korostamalla että muistaminen repii haavoja auki.
Työläiset korostivat muistojen vaalimista, koska vääryyttä ei voinut unohtaa.
Tämä muistomerkki ei ole vain vakaumuksensa puolesta kaatuneiden puolesta vaan se on myös meille muistutuksena kuinka meidän pitää jatkaa heidän työtään.
Vaalikaamme tovereidemme muistoa ja käykäämme ahkerasti tervehtimässä heitä täällä paadella.
Muistamme myöskin että, oikeudenmukaisuus, tasa-arvo, heikommista välittäminen ja aito yhteisöllisyys ovat edelleen tärkeitä ihmisarvoja, joista meidän on pidettävä kiinni.
Hyvää Vappua!
Torilla oli runsaasti yleisöä. Sää oli aurinkoinen ja tuulinen.
Juhlan juonsi ja tervehdyspuheen piti Eveliina Mäkilä. Juhlapu-
heen piti Pirkko Jalasjoki. Tuovi Siili lausui runon. Esko Lundgren
ja Matti Palonen esittivät musiikkia ja lauloivat työväenlauluja.
Eveliina Mäkilän tervehdyspuhe on hänen omilla kotisivuillaan (www.eveliinamakila.vas.fi).
Pirkko Jalasjoen juhlapuhe 1.5.2011 Loimaan torilla.
Hyvää Vapunpäivää
Aina yhtä jännittävää pitää puhetta mutta aina yhtä mukavaa kun tuntee olevansa omiensa joukossa!
Aluksi haluan kiittää Eveliinaa joka saavutti mahtavan äänimäärän
käydyissä eduskuntavaaleissa. Hän on meidän tulevaisuutemme, hän tulee
istumaan kyllä vielä eduskunnassa ja hän on meidän luottamuksemme
arvoinen!
Haluan kiittää myös Jarmoa , hallitustoveriani, hän on hallituksen
aivot, nopeaälyinen asioita keskusteluttava, hän yksi kantavista
voimistamme, kiitos kun kuulut joukkoomme!
Rahoitusvakausmekanismi, Irlanti, Kreikka, Portugali, vakausrahastot,
kestävyysvaje, valtiontalouden velka, nuorisotyöttömyys, lapsiköyhyys,
leipäjonot, eläkeiän korotukset
kuulostaako tutulta? Vaan liittyvätkö asiat millään tavoin toisiinsa?
herääkin kysymys kuka meidän asioitamme hoitaa kun Suomen hallituksen
kiinnostuksen kohteena on ensisijaisesti ulkomaat.
Ihmisarvo, työnmerkitys, perusturva, tasa-arvo
Onko ihminen joka on vailla työtä, menettänyt ihmisarvonsa? Näin ei
tietenkään ole, vaikka joskus asia esitetään näin olevan. Onko työtön
tasa-arvoinen, ei ole , tuloerojen kasvaessa seurauksena on juuri
lapsiköyhyys, terveyserot kasvavat, ihminen jää syrjään kaikesta, näin
eriarvoistuminen alkaa.
Perusturvan tasoa tulee korottaa niin että sillä tulee toimeen, ei niin
että toinen tuki vähentää toista tukea. Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
teki aloitteen että lapsilisää ei tulona oteta huomioon toimeentulo
tukea myönnettäessä. Vastausta odotellaan.
Ei ole oikein että kaikkein pienempituloisten etuja jatkuvasti
heikennetään .Kattava hyvä perusturva mahdollistaa tasa-arvon ihmisten
kesken, se on tae yhteiskuntarauhan pysyvyydestä! Ihmisen perustarpeissa
ei ole sukupuoli eikä sukupolvieroja. Tarvitaan ruokaa, lämpöä,
rakkautta, välittämistä.
Työtä pitäisi myös voida jakaa ,eläkeikää ei tarvitse korottaa, vaan
työolosuhteet kuntoon että jaksaa työtä tehdä ja työstä tulee saada
palkka jolla tulee toimeen.
Mitä sitten voimme tehdä että asiat korjaantuvat?
Auttaisiko siirtyminen astetta populistisempaan suuntaan
politiikassamme? Vai ollaanko vaan reilusti vasemmalla? Luovuttaa emme
saa, valtaan pitää päästä, ollaan ylpeitä kuuluessamme
vasemmistoliittoon, kerrotaan lapsillemme miten tämä yhteiskunta toimii,
Historian, menneisyyden tunteminen on meidän aatteemme vahvuus, ei se
ole taakka. Näillä uusilla puolueilla ei ole menneisyyttä siksi heillä
saattaa olla lyhyt tulevaisuus. Voi olla että jytkystä tuleekin aika
sotku!
Käydään äänestämässä ,annetaan se ikioma äänemme omille ehdokkaillemme
aina kun siihen on tilaisuus. Ensi vuonna kuntavaaleissa on mahdollisuus
vaikuttaa, valtaa haluamme ,vastuuta yhteisistä asioista kannamme jo.
Meillä on vastuu myös siitä minkälaisen maailman jälkipolvillemme
jätämme, minkälaiset olosuhteet elää ja selviytyä!
RUNO
Annetaan lapsille päiväksi maapallo, kuin kirjava ilmapallo, että he saisivat leikkiä ,liekkiä ja laulaa tähtien seassa
Annetaan lapsille maapallo kuin jättiläisomena tai lämmin leipä että he olisivat kylläisiä edes yhden päivän
Annetaan heille koko maapallo että maailma edes yhden päivän saisi tuntea mitä on ystävyys
Meidän käsistämme lapset ottavat maan ja istuttavat siihen kuolemattomia puita.
Profiili